Ensin jätkät: kiitos
Raimolle energisyydestä ja groteskista huumorista. (Rekisteröidyn parisuhteen hakemus pitäis varmaan laittaa vetämään, sen verran paljon on jo yhdessä buukattu)
Kivikankaalle perusteellisuudesta sekä taidokkaasta, haastavasta, mutta samalla kannustavasta tavasta soittaa
Paulille intensiivisyydestä ja tasokkuudesta: 3 v tyttäreni sanoi dvdtä katsoessaan että ”Pauli on kova laulamaan”… (mistä ihmeestä se nappas juuri tuon adjektiivin)
Löllille tilanteita leikkaavasta älystä, yhteishengen kohottamisesta sekä kuoliaaksinaurattamisyrityksistä jotka melkein onnistuivat
Pasille mm. jykevyydestä ja uudissanoista. Pasi ei sorru turhuuksiin – rumpujen soiton Esa Pullianen!
Sitten tekniikalle: kiitos
Niemen VP:lle – eipä oo meillä ollut tollasia valoja, hiukan oli professionaali asenne… jo vuodesta mitälie 1985 lähtien VP ei ole pikkuongelmia nimittänyt haasteiksi ja isommista hän on jyrännyt yli
Jokiniemen Terolle monitorista. Paljon töitä paiskineen Teron ulkomuoto toi loppurundista mieleen Tuntemattoman sotilaan hahmot, puuholkki vain puuttui tupakista. Tero totesi mieltä lämmittävästi että ”se panee antamaan kaikkensa kun näkee, että bändikin tekee niin illasta toiseen”
Ketolan Markolle, ystävälleni, joka on kohottanut miksaustaiteen kokonaan uudelle, ns. ketoliaaniselle tasolle
Lavilan Karille backlinen ansiokkaasta hoitamisesta. Järkijätkä, tosin ne ”mummon vihtahousu” –drinkit olisit voinut jättää tarjoamatta viimeisen keikan jälkeen...
Sitten vielä kiitos Soinin Otolle, joka värvättiin kuskiksi toiselle viikolle ettei tekniikan jätkät sippaisi muun työnsä päälle tuleviin ajovuoroihin ja lämminsieluiselle Muccelle, joka hoiti paitakioskia. Onnea ja menestystä teille!
Viimeksi ja ennen kaikkea ISO KÄSI TEILLE, jengi! Lämpö ja tuki tuntuivat ja tuntuvat vieläkin. Mun lentoni ei oo laskeutunut vieläkään ja nyt on jo tiistai. Mutta kyllä musiikki kannattelee paitsi meitä myös teitä. Tätini Alavuden Rantatöysästä sen kiteytti: ”Sellainen ihminen, jolla on musiikki kaverina… se ei koskaan ole yksin”.